Blogin uudet tuulet ja Tampereen uudet sähkökattilat

Heippa kaikille! Palaan pitkästä aikaa blogikirjoitusten pariin. Olen jo jonkin aikaa pohtinut, miten hyödyntäisin olemassa olevaa blogia näin kuntavaalien jälkeisessä maailmassa. Ajattelin, että blogissani voisin jakaa positiivisia ilmastouutisia. Nykyisessä maailmantilanteessa toivo ja toiminta on erityisen tärkeää. Uskon, että ihmisten on hyvä päästä lukemaan myös positiivisia uutisia ilmastokriisin vastaisesta taistelusta. Tässä kirjoituksessa kerron hieman Tampereen energian […]

Kauppi-Niihaman suojelusta

Vuoden 2025 ilmasto- ja luontobarometrit tarjoavat paljon tutkittua tietoa päätöksentekoon. Luontobarometrin mukaan 89 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että luonnon monimuotoisuus tulee huomioida kuntatason päätöksenteossa. Yhtä suuren osan mielestä kuntien tulisi ottaa luonnon myönteiset terveysvaikutukset nykyistä paremmin huomioon kaavoituksessa ja rakentamisessa. Tämä teema on toistunut myös Tampereen LUMO kyselyssä, jossa 80 prosenttia vastanneista kertoo olevansa

Vaalikonekysymysten asettelusta ja muotoilusta

Ensimmäisessä blogikirjoituksessa kävin läpi yleisiä ajatuksiani vaalikoneista ja niihin vastaamisesta. Tässä blogikirjoituksessa perehdyn tarkemmin muutamaan vaalikoneista poimimaani kysymykseen, ja käyn läpi ajatuksiani niihin vastaamisesta. Aloitetaan Ylen vaalikoneesta: Kysymys: Kuntani tulisi asettaa yläraja peruskoulun opetusryhmien koolle. Vastaus: Jokseenkin eri mieltä. Peruste: Isot opetusryhmät heikentävät oppimistuloksia ja vaikuttavat kielteisesti kouluviihtyvyyteen, mutta en usko ylärajan toteutuksen olevan mahdollista

Tervetuloa blogiini!

Tervetuloa verkkosivujeni ensimmäisen blogipostauksen pariin! Tässä blogipostauksessa käyn läpi yleisiä ajatuksia vaalikoneista ja niihin vastaamisesta. Seuraavissa blogipostauksissa pureudun tarkemmin yksittäisiin kysymyksiin ja vaalikoneissa esiintyviin teemoihin. Aloitetaan kuitenkin yleiskatsauksella: Näin varsinkin ensimmäistä kertaa vaaleissa ehdolla olevana vaalikoneiden täyttäminen ja vastausten miettiminen oli jännittävää. Mietin pitkään, miten vastaan kysymyksiin. Ymmärränkö kysymykset oikein ja millaiset perustelut osaan kuhunkin

Scroll to Top